Esiintyjät
Mike Dred
Lauantai 10.10. | Paikka: Klubi
Pitkään Rephlexille levyttänyt Mike Dred (aka. Kosmik Kommando) on luonut iloksemme korkealaatuista acidiä jo lähes kahden vuosikymmenen ajan. Drediä voisi kutsua legendaksi, mutta musiikissaan hän tähyää aina tulevaisuuteen. Mike Dred on viimeistellyt uutta pitkäsoittoa, joka valmistui kahdeksan vuoden ja kahdeksan kuukauden jälkeen. On suuri ilo saada tämä "303:n Jimi Hendrix" esiintymään manSEDANseen, jonka lauantai-ilta kääntyy yöhön taiturimaisen acidistin tiukassa komennossa!
Appleblim
Perjantai 09.10. | Paikka: Klubi
Säteilevää, syvää ja rajoja rikkovaa dubstepia suoraan tulevaisuudesta. Hyvät tytöt ja pojat, saammeko esitellä: Appleblim! Sam Shackletonin ja Appleblimin (Laurie Osborne) perustama Skull Disco -levy-yhtiö tunnetaan tuotannosta, joka on todella puskenut dubstepia ja sen rönsyjä kohti aivan uusia rajoja, luovuutta ja omaperäisyyttä. Osborne perusti oman labelinsa Apple Pips:n "tutkiakseen alueita dubstepin, teknon, minimalin ja housen väleissä, joissa kaiut, syvyys, swing ja basso korostuvat". manSEDANsen ja Red Bull Music Academyn yhteistyönä Appleblim koetaan vihdoin Tampereella. Tätä harvinaista herkkua ei nyt kannattaisi vapaaehtoisesti missata.
Kuva © Shaun Bloodworth
Lisätietoja
Appleblim MySpace
Apple Pips Recordings
RBMA Radio:
Appleblim @ Maria, Berlin Music Days
Appleblim @ ElectroBAM, Barcelona
Dusk & Blackdown
Perjantai 09.10. | Paikka: Klubi
Genrepuristisen kuristusotteen sijaan dubstepissa vaikutteiden omaksuminen ja uuden luominen paiskaavat reilua kättä. Osoituksena tästä käy mainiosti lontoolaiskaksikko Dusk & Blackdown, jonka oma tuotanto, eri tyyleissä taidolla ja maulla seikkailevat dj-setit sekä monikerroksinen käsitys modernista musiikista ovat jotakin täysin lokeroimatonta. Tai hetkinen - ehkäpä yksi lokero ja määrittäjä Dusk:n ja Blackdownin musiikilliselle maailmankuvalle löytyy. Se on Lontoo, kuten Blackdown itse blogissaan kuvaa:
"...monikulttuurisen ja modernin Lontoon kaiut jamaikalaisella, afrikkalaisella, kiinalaisella, amerikkalaisella, cockneyllä tai jopa skottilaisella aksentilla. Heijastukset syntyvät rapistuvista varastohalleista, likaisista tornitalojen kortteleista, loputtomista rivitalojen jonoista, sekavista yöbussiajeluista, rämisevistä junista... Lontoo: se on dubstepia määrittelevä vaikute. Se, joka antaa sille sen viilentävän, särmikkään ja tiiviin luonteen. Nämä ovat kaikuja intensiivisestä kaupungista..."
Kuva © Shaun Bloodworth
Lisätietoja
Keysound Recordings MySpace
Blackdownin blogi
Rinse FM:
Lataa Duskin & Blackdownin uusin show Rinse FM:llä (suora linkki)
Global Goon
Lauantai 10.10. | Paikka: Klubi
Global Goon levytti 90-luvun puolesta välistä lähtien Rephlex Recordsille korvissa ja korteksissa sulavaa braindancea. Viime julkaisuissaan Global Goon on kuitenkin noussut Mount Acid -nimisen vuoren huipulle ja mutkitellut sitä alas muiden liukuriensa lisäksi myös Roland 303:sta kelkkanaan käyttäen. Tähän pulkkamäkeen on päästävä! Roll call: Kypärä ja hymynaama mukaan - kyyti alkaa tanssilattialta!
Kuva © Hive Collective
Gescom DJ
Lauantai 10.10. | Paikka: Klubi
Gescom DJ! Vuoden 2007 manSEDANsessa vieraillut Skam Recordsin perustaja oli pakko buukata uudelleen, sen verran upean setin saimme viime kerralla kuulla. Valistunut arvio on, että tämän miehen levyvarastot riittävät kyllä toiseen settiin jos kolmanteenkin... Tämä symppis Skamin pomomies saapuu Manseen suoraan Englannin Tampereelta, pohjoisen Manchesterin usvaesiripun takaa - ja kuinka tervetullut hän onkaan. Happy 15th birthday Skam Records!
Kuva © Sakari Karipuro
Aleksi Perälä
Lauantai 10.10. | Paikka: Klubi
Suomen lahja braindancelle on Aleksi Perälä, yksi Rephlex Recordsin kuluneen vuosikymmenen tuotteliaimmista artisteista. Hänet tunnetaan kaikkialla siellä, mihin rajattoman ja omaperäisen elektronisen musiikin ilosanoma on levinnyt. Jos sinä ja musiikki olette ystäviä, kannattaa tätä suhdetta vaalia Aleksi Perälän keikalla MD-lauantaina.
Ponytail
Torstai 08.10. | Paikka: Telakka
Yksi tämän päivän suomalaisen elektronisen musiikin kiinnostavimmista kokeellisista nimistä on helsinkiläinen Ponytail. Määrittelepä tämä, ja me haemme sinulle Pulizer-palkinnon! Ponytailin vaikutteet tulevat modernin musiikin sateenkaaressa olevista raoista ja musiikki hohtaa silmillesi uudenlaisen spektrin. Ponytailin keikalta manSEDANsen avajaisklubilta lähtee valaistuneita ihmisiä - suojalasit eivät auta.
Desto
Perjantai 09.10. | Paikka: Klubi
Desto on Helsingin oma b-badboy ja pidemmän linjan tuottaja, joka onneksemme löysi dubstepin muutamien tuotannollisesti hiljaisempien vuosien jälkeen vuonna 2006. Kun soundi ja näkemys yhdistyivät uuteen intoon uutta musiikkia kohtaan, liekki roihahti nopeasti. Tänään Deston tuotanto on kovassa kansainvälisessä nosteessa ja huippusoittajien levylautasilla. Miestä viedään ja mies vie! Deston uniikin soundin vietäväksi kannattaa kokoontua manSEDANsessa perjantaina!
Dead-O
Perjantai 09.10. | Paikka: Klubi
Kovimmat biisit, tiukimmat setit. Toinen puoli viime vuonna manSEDANsessakin vierailleesta Cloudsista on Dead-O, jota kuvaillessa näitä superlatiiveja uskaltaa täysin epäröimättä käyttää. Cloudsin uusi julkaisu poikien omalla Channel Zero -levymerkillään on tapaus suomalaisessa modernissa musiikissa. Ja Dead-O:n setti Tampereella - todella iloinen tapaus sekin!
Kompleksi
Sunnuntai 11.10. | Paikka: Telakka
Päivänpaisteen pilkahduksia tummanpuhuvan musiikin seassa, levollisuuden toiveita hermostuneen elektronisen biitin puskiessa päättäväisesti eteenpäin. Kompleksin kysymykset ja vastaukset modernista musiikista ja maailmasta ovat yhtä päteviä kuin nyrjähtäneitäkin. Tamperelaisen elektronisen undergroundin silinterihatut pHinn (laulu) ja Mike Not (koskettimet, tuotanto) perustivat Kompleksin vuonna 2002, ja nopeasti - kuuden vuoden päästä - yhtyeeseen liittyi vielä Everhad (läppäri, taustalaulu). Kolmikko työskentelee parhaillaan Kompleksin toisen pitkäsoiton parissa.
Kuva © Sakari Karipuro
Petri Kuljuntausta
Torstai 08.10. | Paikka: Telakka
Petri Kuljuntausta on säveltäjä ja äänitaiteilija, joka on tuottanut ja säveltänyt elektronista musiikkia kokeellisiin elokuviin, kuvataiteeseen ja tanssiprojekteihin. Hän on myös tehnyt media- ja ääni-installaatioita museoihin, gallerioihin ja konserttisaleihin. Kuljuntausta on kirjoittanut tiiliskiven paksuisen teoksen On/Off, joka käsittelee suomalaisen elektronisen musiikin historiaa. Teoksessaan Äänen eXtreme hän keskittyy omaan lähestymiseensä musiikkia kohtaan. Kuljuntausta soittaa eksklusiivisen dj-keikan manSEDANsen avajaisklubilla Telakalla. Aiemmin samana päivänä hän luennoi suomalaisen elektronisen musiikin historiasta manSEDANse/Finlayson -päivätapahtumassa.
Kuva © Sakari Karipuro
Non Person
Torstai 08.10. | Paikka: Telakka
Mielenkiintoa on vaikea pidätellä, kun Niclas Kristiansson esiintyy manSEDANsen torstai-illassa tuoreella aliaksellaan Non Person. Tähän saakka lähinnä mainioista remixeistään tunnettu Non Person on kiinnitetty Cloudsin ja Ponytailin ohella myös tuoreelle Channel Zero -levymerkille, ja odotukset ovat korkealla. MD09-avajaisklubilla tätäkin verhoa raotetaan.
DCOM
Lauantai 10.10. | Paikka: Klubi
Kun dj Dcom soittaa levyjään, jokainen kerta on ainutkertainen. Aina 90-luvun ensivuosista levyjä pyörittänyt Dcom kaivaa manSEDANsessa laukustaan jälleen aivan omanlaisensa kokoelman klassikoita ja yllätyksiä, jolloin hartaimmilla reivaajilla hiki valuu kenkiin ja tippa tulee lähelle linssiä. manSEDANsen lineuppiin Dcom sopii kuin Muumi laaksoon.
Kuva © Sakari Karipuro
Sire
Perjantai 09.10. | Paikka: Klubi
Huolimatta vuosikausien Lontoon visiitistään ja nykyisestä asuinpaikastaan Suomen pääkaupungissa, manSEDANsea järjestävä MARry esittelee ylpeänä "Tampereen oman" Siren! Festivaaliorganisaatioon kuuluva Sire löysi uudenlaisen elektronisen soundin jo varhain ja on kuljettanut sitä laukussaan jo yli puolet elämästään. Siren kokemus ja musiikin tuntemus ovat johtaneet monipuolisuuteen, mutta kalkkiviivoilla nyanssit ratkaisevat: Vain paras käy!
Kuva © Sakari Karipuro
Lighter
Perjantai 09.10. | Paikka: Klubi
Tampereen kadut ovat kuin sytytin: niillä kulkevat nuorukaiset synnyttävät mennessään kipinöitä, jotka helahtavat ilmiliekkeihin heti mahdollisuuden saatuaan. manSEDANse toimii butaanina nousevalle paikalliselle dubstep-dj Lighterille, jonka perjantain avaus-slotti sulattaa lumia ihmeellisen illan tieltä. Light'em up!
Mmaakkee
Sunnuntai 11.10. | Paikka: Telakka
Support your local underground heroes! MMAAKKEE tunnetaan Tampereen elektronisen musiikin alakulttuurissa musiikista, jossa vinot biitit ja melodiat vinksahtavat harmonisesti paikoilleen. For your ears only!
Verde
Torstai 08.10. | Paikka: Telakka
Verden äänimaailma on juurtunut syvälle itsetehtyjen elektronisten soittimien maailmaan. Musiikissa tutkitaan alueita jotka tihkuvat äänikokeiluja ja kutoutuvat yhteen niin jatsin, industrialin kuin heidän oman rajoja tuntemattoman asenteensa kanssa. Bändiä johtaa suomalaisen underground-musiikin veteraani ja elektronisten soittimien rakentaja Mika Rintala, joka on ollut mukana myös Circlessä ja Ektroverdessä. Verde esittelee hämmästyttävän viehättäviä soittimiaan päivällä manSEDANsen Finlaysonilla järjestettävässä Audiohackers Workshop -oheistapahtumassa ja illalla Verden keikalla Telakalla on aika näyttää, miksi lekan tehtävä on takoa.