Tampere

Pohjoismaiden suurin sisämaakaupunki Tampere on kiistatta Suomen teollisuuden kehto, jossa on esimerkiksi sytytetty Suomen ensimmäinen sähkövalo. On luonnollista, että tulevaan katsovan mutta samalla perinteitä vaalivan manSEDANsen tapahtumapaikat sijaitsevat kaikki Tampereen keskustan vanhoissa teollisuusrakennuksissa.


Entisessä tullin rakennuksessa sijaitseva Klubi ja entinen makasiini Telakka muodostavat yhden Tampereen vilkkaan yöelämän keskuksista, mutta niiden satavuotias historia yhdistää nykypäivän menneisiin teollisuusaikoihin.


manSEDANse/Finlayson -näyttelykokonaisuus järjestetään tamperelaisen teollisuusperimän ytimessä - TR1 Taidehallissa Finlaysonin alueella. Finlaysonin tehtaan Kuusvooninkiseen kunnostettu näyttelytila oli valmistuessaan vuonna 1837 ylivoimaisesti suurin ja modernein teollisuusrakennus Suomessa. Finlaysonin alueella sijaitseva Kuusvooninkinen oli tehdaskäytössä vielä runsaat 10 vuotta sitten, mutta nykyisin alueella toimii mm. kauppakeskus ja erilaisia kulttuuripalveluita.


Ulkopaikkakuntalaisten kannatta hyödyntää VR:n ja Matkahuollon palveluja. Sekä rautatie- että linja-autoasema sijaitsevat vain lyhyen kävelymatkan päässä manSEDANsen tapahtumapaikoista.

map